25.1. Minusta

En ole ikinä pitänyt blogia, mutta päiväkirja on kulkenut mukanani jo vuosia. Tässä blogissa kerron ajatuksiani ainakin yrittäjyydestä ja jalkojen terveydestä.

Minun tieni yrittäjäksi on pitkä tarina, aloitan kertomalla opiskelustani.

Jo vuosituhannen alussa lähihoitajaksi opiskellessani kiinnostuin jalkojenhoidosta, mutta silloin oli kiire perustaa perhe ja päästä töihin ja päädyin valmistumaan sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelmasta. Olinhan siinä vaiheessa ollut kesätyttönä Vesannon vuodeosastolla jo pari vuotta.

Syksyllä 2019 olin tilanteessa, jossa etsin omaa polkuani. Kutsutaanko sitä nyt sitten neljänkympin kriisiksi? Törmäsin netissä jalkojenhoidon osaamisalaan ja se oli siinä, voitanee sanoa rakkautta ensisilmäyksellä. En muista milloinkaan tunteneeni niin voimakkaasti, että tämä se on, minun juttuni.

Koulutus oli monimuoto-opiskelua Jyväskylässä ja niin vain töiden ohessa, koronan temppuillessa ja perheen ja tukiverkkoni avustuksella minä valmistuin jalkojenhoidon osaamisalasta lokakuussa 2020. Kiitoksia tästä ansaitsevat loistavat opettajat, jotka saivat meidät oppimaan valtavasti asioita lyhyessä ajassa. Välillä kyllä tuntui, että olimme heitteillä, eikä näin vähillä eväillä voi valmistua. Toisaalta kukaan ei ole valmis ammattiin valmistuttuaan, vaan työ tekijäänsä opettaa.

Kiitoksia ansaitsevat myös ne rohkeat ystävät ja tuttavat, jotka rohkenivat minulle koekaniineiksi opiskeluaikanani. Teistä oli paljon apua, kun kaikki paikat oli kiinni eikä koululla harjoittelu onnistunut.

Ei tästä pitänyt kiitospuhe tulla, mutta kiitetään nyt sitten niitä, jotka minua auttoivat polullani. Kiitos perheelleni ja ystävilleni kaikenlaisesta tuesta opiskeluaikana. Iso kiitos työnantajalle, joka myönsi osittaisen opintovapaan, että jaksaisin opiskella, käydä töissä ja ennen kaikkea olla äiti. Työkavereita kiitän jaksamisesta kanssani, kun intoa täynnä puhkuin uusia oppejani teille niin että paukkui.

Kun sitten tammikuussa 2020 menin kouluun, käsitykseni jalkojen terveydestä olivat ammatistani huolimatta varsin huterat. Olin ajatellut, että jalat puhdistuvat itsestään, kun sattuvat olemaan suihkussa alimmaisena. Välillä tuijottelin niitä ja mietin että pitäisi rasvata, mutta se aina jäi. Kynnet leikkasin aina todella lyhyiksi, ettei niitä tarvitse aina olla leikkaamassa. Kengät valitsin sen mukaan mikä näytti ja tuntui hyvältä. Luulin myös, että paksu, keltainen kynsi on aina sienikynsi.

Koulussa hämmästyin monta kertaa, miten vajavaiset tietoni olivat olleet ja miten paljon jalkojensa eteen voi tehdä itse. Opin, että jalkoja tulee pestä siinä missä muitakin osia vartalosta. Jalkojen pesu on tärkeää, koska ne ovat yleensä aina sukassa tai kengässä ja voivat hikoilla yli 2 desiä päivässä. Hautuneet ja likaiset jalat ovat infektioportti ja rikkinäinen varpaanväli on suurin syntysyy ruusulle.

Opin rasvoista, mikä sopii kenellekin ja mitä en käyttäisi mistään hinnasta. Karbamidi / urea on se juttu, koska jalkapohjan iho on 8 kertaa paksumpaa kuin muualla kehossa ja varpaanvälissä iho on yhtä ohutta kuin silmäluomessa. Rasvojen ei tarvitse olla kalliita apteekki- tai kemikaliotuotteita, kunhan sitä ureaa sieltä löytyy. Kouluaikana huomattiin, että marketista löytyy ihan hyvä rasva parilla eurolla.

Opin kynsistä, miksi ne paksuuntuvat ja miten ne leikataan oikein. Ihmisen vartalo on ihmeellinen, osaa suojella niitä kohtia jotka ovat alttiina hankaukselle tms. Opin, miltä näyttää sienikynsi.

Opin kengistä. Olin juuri ostanut uudet kalliit kengät ja rakastin niitä kuten nyt vain nainen voi kenkiään rakastaa. Kunnes eräällä tunnilla mitattiin jalkani, joka oli jopa kaksi numeroa kenkääni isompi! Helpoin konsti tutkia kenkä on irrottaa pohjallinen ja laittaa jalka sen päälle. Minä en voinut uskoa, miten tiukasti mutkalla varpaani olivat kengässä olleet ja kuinka helposti näin syyn pikkuvarpaan kynnen paksuuntumiselle. Nyt varpaani voivat hyvin tilavassa kengässä. Mutta kenkäosastojen myyjillä ei ole helppoa, kun rouva Hänninen ajaa katraansa kenkäostoksille, siinä muuten sovitetaan ja valitetaan ja sovitetaan.

Kauhistuin suuresti, kun opettaja esitteli koulussa kirurgin veistä. En ole ikinä tykännyt terävistä esineistä joten ajattelin heti että tuota en taatusti käytä. Nyt kuitenkin se veitsi on lempityökaluni, koska sillä saa todella hyvän tuntuman ja on kätevä tehdä tarkkaa työtä.

Opin koulussa myös sen, että jalkojen hoito mielletään usein kosmeettiseksi "akkojen" jutuksi. Hoitoon hakeudutaan vasta sitten kun jokin on vialla. Nuo vaivatkin olisivat ennaltaehkäistävissä, jalkaterveys kun vaikuttaa yleisterveyteen ja toisinpäin. Jalat saavat aivan liian vähän huomiota, vaikka niiden varassa ollaan päivästä toiseen. Olen päättänyt nyt taistella kansalaisten tiedonpuutetta vastaan. Jalkoja voi ja tulee hoitaa siinä missä käyt parturissa tai hammaslääkärissä. Toisaalta voi ajatella, että mitä huonommin ihmiset hoitavat jalkojaan, sitä enemmän minulla on töitä.