21.2. Kuinka leikkaat kynsiä?
Ystävänpäivä oli ja meni, ystävien kanssa soiteltiin ja hörpittiin kahvia laskiaispullan ja suklaa-suukkojen kera. Arvonta sivuillani ei juurikaan tuottanut uusia asiakkaita, mutta oli muuten menestys. Tosin olenhan usein itsekin sortunut vain osallistumaan some-arvontoihin ilman että juurikaan perehdyn tuotteisiin tai sivustoihin.
Tervon päivä oli mahtava! Asiakkaat olivat mukavia, mutta ennen kaikkea olen kiitollinen Marikalle ja Heidille mahdollisuudesta työskennellä Bondin tiloissa. Niitä päiviä on taatusti tulossa lisää.
Minusta ja hoitolastani oli juttu Wiita-Sanomissa ja "pikkulehdessä" eli Sisä-Savossa. Täytyy kehua Anua, hän on kyllä loistava kirjoittaja.
Luotan mainonnassani someen ja puskaradioon, viimeksi mainittu taitaa Vesannolla olla tehokkain. Asiakkailta saamani palaute on edelleen positiivista ja minä olen aidosti nauttinut kohtaamisista erilaisten ihmisten kanssa. Viikot alkavat olla jo melko lailla työntäyteisiä.
Edellisessä blogitestissä käytiin läpi jalkojen pesuun ja kuivaukseen liittyviä asioita, joten nyt siirrytään sitten omahoidon seuraavaan vaiheeseen, kynsien leikkaamiseen.
Lähteinä ja taustamateriaalina käytän näissä blogiteksteissäni kahta Duodecimin kustantamaa kirjaa, Jalkaterveys (Stolt, Flink, Saarikoski, Väyrynen 2017) ja Terveet Jalat (Minna Stolt, Riitta Saarikoski 2016). Lisäksi käytän apuna kouluaikaisia muistiinpanoja, koulussa ja työssä oppimaani sekä Käypä Hoito-suosituksia, jotka tosin usein pohjautuvat noihin Duodecimin kirjoihin. Terveet Jalat on kirjoitettu kansantajuisemmin kuin oppikirjaksi tarkoitettu Jalkaterveys, joten kiinnostuneimmat voivat lainata sen kirjastosta. Mutta nyt asiaan.
KYNSIEN LEIKKAAMINEN
Kynnet on hyvä leikata pesun jälkeen, silloin ne ovat pehmeät eivätkä lohkeile helposti. Siksi minunkin jalkahoitoni aloitetaan jalkojen lyhyellä kylvetyksellä.
Kynsien leikkausväli on yksilöllinen, 2 - 6 viikkoa. Yleisesti ottaen varpaankynsi kasvaa noin millin kuukaudessa.
Liian usein leikatut kynnet ovat yksinkertaisesti liian lyhyet eivätkä hitaan kasvutahdin vuoksi palaudu hetkessä. Usein ajatellaan, että leikkaanpa ihan lyhyeksi niin ei tarvitse heti kohta olla leikkaamassa.
Kynnen tehtävä on suojata varpaan päätä hankaukselta ja paineelta.
Kynnet leikataan varpaan pään muotoisesti eikä kulmia saa pyöristää sisäänkasvun välttämiseksi. Leikkauspinnan voi tasoittaa viilalla, etteivät terävät reunat tartu ja repeile.
Kynsi on sopivan pituinen, kun reuna tuntuu sormeen painettaessa varpaan päästä. Liian pitkät kynnet aiheuttavat kipua ja voivat jopa kalvaa viereiseen varpaaseen haavan.
Jatkuva kynsien lakkaaminen kuivattaa ja kupertaa kynsiä sekä peittää alkavat kynsimuutokset, siksi on hyvä välillä olla lakkaamatta kynsiä.
Kynnen hoitovälineet on hyvä aina olla henkilökohtaiset. Ne kannattaa puhdistaa säännöllisesti esim. keittämällä.
Oikeanlaiset leikkurit helpottavat työtä, jos kynnet ovat paksuuntuneet, käsivoimat on heikot tai varpaisiin on vaikea ulottua. Paras malli on suoraanleikkaavat leikkurit.
Myös kynnet pitävät rasvaamisesta, perusvoide tai kynsiöljy lisäävät kynnen joustavuutta.
Jos kynsi on paksu, sisäänkasvava tai kupera, ota yhteyttä jalkojenhoitajaan tai jalkaterapeuttiin.
LASTEN VARPAANKYNNET
Lasten kynnet ovat usein ohuet ja terävät sekä kynsivallit leveät ja kookkaat.
Liian lyhyeksi ja pyöreäksi lyhennetty isovarpaan kynsi tunkeutuu kasvaessaan kynsivalliin ja voi aiheuttaa kivuliaan kynsivallin tulehduksen.
Myös kynsien repiminen ja pureskelu altistavat monenlaisille tulehduksille.
On siis ensiarvoisen tärkeää, että vanhemmat opettavat lapselle oikean kynnen mallin ja pituuden sekä huolellisen omahoidon.